keskiviikko 27. helmikuuta 2008
Hiljaista
Aika hiljaista ollut raksarintamalla muutaman päivän. Pohjien tekeminen kesken, mutta ehkä jo tänään iltapäivällä saadaan työt taas vauhtiin. Tänään oli myös tarkoitus ajaa mursketta tielle, mutta aamuinen märkä keli säikytti murskekuskin.
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Porakaivo valmiiksi ja maatöitä
Tänään saatiin porakaivo tehtyä! Asensin pari kaivon rengasta kaivon ympärille ja eristin renkaat.
Vielä kun saa sähkön tontille, niin pääsee hörppimään oman kaivon vettä. Lisään tänne lähipäivinä videon ja muutamia kuvia porakaivon tekemisestä.
Holman Seppo kävi tonkimassa pohjan luohinnan jäljiltä kuntoon. Sää on ollut muutaman päivän sen verran lauhaa ja vetistä, että tie on alkanut pikkusen pehmetä. Päätimme odottaa loppuviikkoon josko pakastuisi ja ottaa sitten tontille lisää soraa. Sitten pääsisikin sorastamaan pohjan.

lauantai 9. helmikuuta 2008
Louhintatyöt

Seuraavassa kuvaus louhostyön etenemisestä.
Tavallisesti louhinta työ alkaa naapuritalojen katselmoinnilla ja tärinämittareiden asennuksilla. Meidän tapauksessa katselmointeja ei tarvittu, koska ihan lähellä ei ole muita rakennuksia, jotka saattaisivat vaurioitua räjäytyksistä.
Itse louhintatyö etenee jotakuinkin niin, että ensin porataan kallioon reiät räjäytysaineelle. Meidän tontilla reikiä porattiin noin metrin välein. Sen jälkeen räjäytyskenttä panostetaan, eli reikiin laitetaan sopiva määrä räjähdettä ja asennetaan sytyttimet. Räjäytysaineen määrä riippuu porattujen reikien syvyydestä, kiven laadusta yms. Panostuksen jälkeen räjäytyskenttä täkätään, eli kentän päälle levitetään painavia mattoja, jotka estävät kiviaineksen leviämisen pitkin tonttia. Kun kenttä on täkätty, niin ei muuta kun vähän syrjään ja painetaan nappia! Jysäyksen jälkeen onkin jonkin aikaa maansiirtotöitä kun moninkertaiseksi turvonnut louhos pitää lempata syrjään.
Louhintatyö suoritettiin rinteen jyrkkyyden takia kahdessa erässä siten, että ensin ammuttiin rinteen alaosa ja kun alaosa oli saatu pois tieltä, niin päästiin poraamaan ja ampumaan ylärinne. Itse louhinta kesti meidän tontilla noin päivän. Louhoksen lemppaamiseen meni aikaa parisen päivää ja vielä jäi jonkin verran louhintaan liittyvää maansiirtotyötä varsinaiselle maaurakoitsijalle.
Louhintatyön suoritti varsin mallikkaasti Tonin louhinta.
Alla video luohintatyöstä.
Alla muutava kuva luohintatyöstä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)